lauantai 7. joulukuuta 2013

 
No heipä hei vaan kaikille taas pitkästä aikaa. Mä oon torstaista asti ollutkin kaupungissa yötä, joten en oo sitten tän aiemmin ehtinyt mitään päivittämään. Kuten kuvista jo näkee niin mä oon ihan tosissani alkanut Joonan myötä funtsimaan jos itse uskaltaisin joskus tatskan ottaa, sillä oon mä jo halunnut  sitä vaikka kuinka kauan, mutta ei oo vaan ollut ikää eikä rohkeutta ottaa sellaista. Ollaan monesti esimerkiksi yllinkin kanssa puhuttu että mennään joskus yhdessä ottamaan tatuoinnit, mutta eipä sille ajatukselle olla sen enempää ajatuksia uhrattu muuta kuin että oishan se kivaa. Mutta niin, tässä nyt on oikeasti itse tullut haaveiltua jo pari viikkoa ja selailtua googlessa ja tumblurissa tattoo - kuvia, ja mulla ois oikeasti aika montakin juttua mielessä jos mä joskus tuun ottamaan itselleni tatskan. Unisieppari ois tosi siisti, mutta sen täytyis olla persoonallinen. Ei liian kliseetä! Suunnittelin myös että kompassi ois kiva, ja ajattelin jospa unisiepparin ja kompassin voisi jollakin tapaa yhdistää, esimerkiksi sillä lailla että unisiepparin keksikohta olisi kompassi, ja kompassin ilmansuunnat voisivat olla ehkäpä jotain tiettyjä sanoja. Koska mulle olisi tosi tärkeää että kuvalla olisi myös joku syvempi tarkoitus, eikä vaan sellainen että se otetaan sen takia että se ois ihan nätti tossa keholla.  Ite kun oon aina ollut kiinnostunut saduista ja taruista, ja osittain myös uskon kaikkeen :3 Kompassi symbolois taas elämää, mutta nää nyt on vaan ehdotuksia. Mietin myös avainta, siihen ketjua, taikka sitten vain jotain tekstiä. Mutta sen tiiän että haluan sen joko oikean puoleiseen kylkeen tai sitten rintakehälle, kaulan alle. Mutta tosiaan on niin paljon mitä vois tehdä ja niinpä!
Tänään mä sitten suoraan Joonalta meninkin aamulla töihin, ja työpäivä menikin aikas äkkiä. Eilen me käytiin vaan vähän ajelemassa ja muuten löllöiltiin Joonan kämpillä katsoen leffaa ja syöden ja juoden. Mulle nää päivät on parhaita kun ei ole kiire minnekkään - yleensä mulla on joko kiire töihin tai talliin tai jotain muuta mitä voisi kuvitella, mutta eilen oli tosi hyvä päivä. Valitettavasti mulla on ensi viikolla töitä, joten ei päästä katsomaan niinä iltoina Hobbittia jolloin se on vasta tullut ulos. Se siirtyykin sitä seuraavaan viikkoon, mutta toivottavasti suurin osa ihmisistä on jo silloin käynyt katsomassa sen ettei leffa teatterissa ois ihan tosi täyttä! Mä roudaan messiin Inkun ja Joona oman pikku veljensä - tai ainakin suunitelma oli tämä jossei mitään muuta ilmaannu :D
Täytyis varmaan lähteä paketoimaan vähän joulu lahjoja! ostin käärepaperia tänään, ja otin töistä neliskanttisia laatikoita avuks. Onneks mun joululahja hankinnat on ihan hyvillä malleilla. Enään täytyis väsätä joulukortit postiin ensi viikkoon mennessä, ja pitäis alkaa lukeen maanantaina olevaan kokeeseenkin. Jäääääiks, mä oon taas vähän myöhässä kaikesta .. !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti